Kuuluisat museot virtuaalisesti
By SannaNyt kun monet paikat ovat toistaiseksi kiinni, on oiva hetki lähteä taidekierrokselle maailmankuuluihin museoihin omalta kotisohvalta. Hyppää virtuaalitaidematkalle Lontooseen, Amsterdamiin, Pariisiin, New Yorkiin ja Florenceen.
Tänä vuonna on monet matkasuunnitelmat menneet mönkään ja moni paikka jäänyt näkemättä ja kokematta. Mutta kiitos ihanan teknologian, virtuaaliset museokäynnit ovat nyt mahdollisia. Eihän se aitoa tunnelmaa koskaan voita eikä virtuaalikierroksella ole välttämättä kaikkia museon helmiä tarjolla, mutta pahimpaan kulttuurin nälkään voi kurkata mitä maailmankuulut museot tarjoavat. Ja kun aika on taas matkustaa ja lähteä tutkailemaan museoita ihan livenä, niin kurkkaa matkatarjoukset täältä.
British Museum, Lontoo
Tiesitkö, että Lontoon kuuluisin museo avattiin jo vuonna 1759? Siinä on jo historian havinaa kerrakseen. Voit kierrellä virtuaalivierailulla yli 60 galleriassa Google street viewn avulla. Suunnittele reittisi ihan itse ja nauti taiteesta rauhassa ja omaan tahtiin. British Museum tarjoaa valtavan kattauksen erilaisia osioita podcasteista oppimisresursseihin, esitelmiä ja Youtube-videoita sekä Google Arts&Culture online-näyttelyn, josta löytyy yli 7000 esinettä.
Louvre, Pariisi
Louvressa voit ihastella upeita monen aikakauden tyylejä. Kuuluisia maalauksia ja Egyptin antiikkia sekä historiaa upeasta Louvren rakennuksesta, mikä toimi muuten joskus linnoituksena Pariisin suojelemiseksi kun Seine joelta hyökättiin. Louvre on Pariisin suurin ja tunnetuin museo jonka pääsisäänkäynti tapahtuu valtavan lasipyramidin kautta.
Rijksmuseum, Amsterdam
Kaunis Rijksmuseum on Alankomaiden kansallismuseo. Se on täynnä kulta-ajan taidetta sekä mestariteoksia. Google on mukana museon virtuaalikierroksella ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua 11 näyttelyyn, jossa voit olla vuorovaikutuksessa museon erilaisten teosten kanssa, lukea niiden historiaa ja nähdä lähikuvia.
Uffizi Galleria, Firenze
Uffizi on 1500-luvulta peräisin oleva palatsi, joka rakennettiin alunperin virastorakennukseksi. Nykyisin siinä toimii yksi maailman tunnetuimmista taidegallerioista. Online-kiertueella voi tutustua neljään näyttelyyn ja ihailla mm. Medici-suvun taideteoksia. Näet lähikuvia maalauksista ja tärkeistä yksityiskohdista, mukaan lukien Piero di Cosimon Perseus Freeing Andromeda -teokset.
Guggenheim, New York
Guggenheimtuo Frank Lloyd Wrightin arkkitehtonisen mestariteoksen suoraan olohuoneeseesi. Spiraalimainen, vähän merisimpukkaa muistuttava rakennus pitää sisällään modernin ja nykytaiteen helmiä ja kuuluisuuksien kuten Picasson ja Van Goghin teoksia. Tämä on monen kulttuurinnälkäisen suosikkikohteita!






